lauantai 1. marraskuuta 2014

ylianalysoinnin huippuaalto

Eilen käytiin lapsukaisen kanssa kylässä yh-isän luotsaamassa perheessä. Siinä kaffetta ryystäessäni ja seuraillessani isän puuhastelua, huomasin pohdiskelevani, miksi helkkarissa me XY- kromosomin haltijat olemme niin takakireitä. Aiemmassa kirjoituksessani kirjoitin omasta väsymyksestäni ja burn outin poikasesta. Jälkiviisasteluna voisi todeta, että itse keitin soppani kasaan suorittamisella ja kuuhun kurkkottamisella, sillä surullisen kuuluisalla täydellisyyden tavoittelemisella. Usein naispuoleiset näkevät mörköjä siellä missä ei niitä ole, ja asiat ylianalysoidaan puhki. Mietitään ja pohdiskellaan mitä kukakin sanoi ja mitä se tarkoitti. Miksi se teki noin (joo, tiedän, määkin analysoin nyt).... Analyysi, kun on omassa pienessä päässä saatu suoritettua loppuun, niin yleensä kärpäsestä on saatu aikaiseksi härkä, ja sepä ei mikään pieni mullikka ole.
Mamma-kerhoon liittymisen jälkeen analysoinnin, teorioiden kehittely ja pohdiskelut pääsevät huippuvuosiinsa. Miksi Liisa-Petteri ei ole sanonut ensimmäistä sanaa vaikka ikää on jo 9kk, ja naapurin Matti-Marja puhuu jo monta sanaa vaikka ikää on vasta 8,5kk. Mieleen ei tule, että ehkä sillä Liisa-Petterillä ei vain ole asiaa. Tätä samaa jatkuu lapsen kehitysvuodet, kehuskellaan kaikille tutuille ja tuntemattomille taidoista, joita lapsi on oppinut ikätasoa aikaisemmin, ja mielessä märehditään niitä mitkä eivät ole tulleet ikätason käppyröissä. Märehditään miksei siippa ei auta riittävästi kotitöissä ja huutavan mukulan kanssa, meinaakohan se ottaa eron, tai sitten sillä on joku toinen tai tai tai... Töissä yritettään rakentaa uraa, painetaan kieli vyön alla aikataulujen ja tulosvastuiden hakatessa iskuja poskille. Asunnon pitäisi kiiltää ja muistuttaa Gloria-lehden sisustuskuvia. Sitten ihmetellään, miksi väsyttää....

No niin sitten, jos palattaisiin asiaan. Tosiaan seurailin Yh-isän toimia, ja aloin miettimään, että kuinka paljon rennommin he ottavat kasvatuspuuhat. Ystäväni ei revi hiuksia päästään, vaikka hänen lapsensa ei vielä kävellyt, kun oma tyttäreni otti jo tuettomia askelia (lapsilla ikäeroa 4 päivää), hänen lapsellansa sitä vastoin oli asiaa. Minä odotin oman lapsukaiseni ensisanoja vielä tuon jälkeen 2kk. Tästä huolimatta hänen lapsensa on motorisesti lahjakas ja minun kielellisesti (ja niin kuin minä hermoilin, niiden sanojen puuttumista). Kaikki ovat varmaan nähneet hysteerisen äidin, hysteeristä isää harvempi. Harvempi isä hermoilee, jos lapsen lelut ovat lelulaatikon vieressä eikä siellä laatikossa, tai matot ovat läjässä... Isät vain osaavat ottaa rennommin, eivätkä hermoile kaikista pikkuasioista. Lisäksi olen huomannut, että miehet eivät analysoi asioita valmiiksi päässään, vaan kysyvät suoraan ja tekevät johtopäätöksen vasta sen jälkeen.

Mitäs äitteet, jos vain hermoiltaisiin silloin, kun oikeasti on syytä...

Pieni loppukevennys vielä loppuu, YH-vanhemmille tuttua kauraa, ainakin mua nauratti, että tilanteet on tuttuja ;)


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Absolutisti vai absolut -vodka.... siinäpä pulma



  
Onnea sille, joka lakia valvoo.... 

Liian paljon lomaa ja olemisen sietämätön keveys

Mitenhän tässä näin pääsi käymään, alunperin blogin piti sisältää sisustusaiheita, mutta jotenkin olen lipsahtanut harhapolulle, no pienet syrjähypyt kuitenkin sallittakoon minullekin.

Tämän kertainen aihe, joka on pientä ihmistä mietityttänyt, on viime päivien kohu, jonka takana oli  Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen kirjoittamalla virkamiesten lomien pituudesta. Mietin tätä asiaa pari päivää ja nyt päätin avautua virkamiesnäkökulmasta. Kolehmaisen mukaan suomessa on 530 000 virkamiestä, niin kunnalla kuin valtiolla. Nämä "virkamiehet" tai niinkuin muutamasta kommenteista luettuna voisin lainata paperin- ja leimasimen pyörittäjät ovat niitä, jotka hoitavat teidän lapsianne, vanhempianne, ehkä jopa joskus teitä, auraa tienne, lakaisee katunne, sammuttaa liekehtivät huvilanne, pidättää huvilanne tyhjentäneet murtovarkaat (jos nyt jotain edellämainitusta tulipalosta sattui jäämään), keittelee ruokia, siivoaa julkisia tiloja ym. ym. Kuinka suuri osa tuosta 530 000:sta on niitä paperin ja leimasimen pyörittävää sakkia.


Lisäksi Kolehmainen on päättänyt tehdä laskutoimituksen Oulun kaupungissa muita pitempää lomaa nauttii 63 prosenttia kunnan työntekijöistä.


 - Kunnan keskipalkalla laskettuna (3007e/kk) tämä on Oululle yli 13 miljoonan euron kustannus, Kolehmainen laskee.


Jokainen tavallinen "virkamies" joka tienaa yli 3000e/kk, huutaa hep. Valtion ja kunnan keskipalkat muutuvat kohtuullisen sukkelaan, jos tuosta poistettaisiin keskiarvoista ns. sikariporras esim. kunnanjohtajat (10000-15000e/kk) tai sairaanhoitopiirin johtajat (korkeimmillaan 16500/kk)ym. Siinä saa olla muutamat laitoshuoltajat, siivoajat, sairaanhoitajat ja muut, että saadan sikariportaan keskiarvoksi 3000e/kk.

Sitten itse asiaan, jonka seurauksena päätin avautua, Otetaanpa lainaus: - Miljardi veroja vuodessa, että julkinen sektorin työntekijät voivat pitää yksityisiin nähden reippaasti pidemmät vuosilomat, ei vain ole tästä maailmasta, Kolehmainen kirjoittaa. Kolehmainen antaa ymmärtää, että kaikki virkamiehet ne vain lomailevat, ja pitävät 38 pvä lomaa ja sitten vielä vaihdetaan lomarahatkin vapaiksi, ja juhlat jatkuvat.... Ei paha, valitettavasti totuus vain on toinen. Totta on, että voit valtion tai kunnan leivissä saada tuon 38 lomapäivää ja laskenta on 5pv viikossa. Mitä pitää tehdä, jotta saisit tuon 38 lomapäivää, sinun pitäisi työskennellä 15 vuotta, ilman sopimuskatkoja. Tämän päivän määräaikaisten ja pätkätöisen luvatussa maassa, kuinka moni saa saumattoman 15 vuoden työuran aikaiseksi ensimmäisellä yrittämällä. Omalla työpaikallani ennätys saada 15 vuoden työkokemus aikaiseksi on 29 vuotta. Ihminen, jolla tämä ennätys on halussa, jäi eläkeelle  2 vuotta saavutuksensa jälkeen. Eipä siinä pitkään nautittu lomista. No joka tapauksessa, Kolehmainen unohti kertoa, että meillä virkamiehillä ei ole pekkaspäiviä. Eli siinä missä yksityisen puolen perunduunari pepsodentti-Pentti saa vuodessa sen 30pv lomaa ja 12 pv pekkasia, julkisella puolella antiperspirantti-Antti saa 32-38 lomapäivää. Pepsodentti-Pentti viettää siis 42pv lomaa vuodessa (mikäli kyseessä ei ole alle vuoden kestänyt työsuhde). Lasketaanpa sitten paljon 42 pv on viikoissa.... 7 viikkoa. Entäs sitten Antiperpirantti-Antti, jos hän on ollut alle 15 vuotta työsuhteessa, ja yli vuoden, niin hänellä on lomaa 6 viikkoa ja 2 päivää. Ylitettyään 15 vuotta hän saa nauttia 7 viikkoa ja 3 päivää lomaa. 

Eli erotus on 3 päivää. Häviäjiä systeemissä on ne, joilla on pätkä työt, eivätkä täytä pekkasehtoja/15 vuoden kokemusta, riippuen kummalla sektorilla ovat työssä. 
Entäs sitten ne sijaiset, jotka kuppaavat kaikki kirstut tyhjäksi.... Todella monella julkisenpuolen työnantajalla on rekrytointikielto, eli lomailijat sijaistetaan oman työn ohella. Tässä kohtaa ensimmäiset väläyttelee, että niitä on liikaa, jos ne kerkiää sijaistamaankin.... Tässä teille esimerkki, työkaverini viettää kesälomaansa tällä kyseisellä viikolla, tämä tarkoittaa sitä, että minä sijaistajana paiskin normaalin 8 tunnin työpäivän sijaan 12 tunnin työpäiviä. Lisäksi osa töistä lykkääntyy valitettavasti tulevaisuuteen, koska aika yksinkertaisesti loppuu kesken. Ylityökorvauksia ei makseta, ja kellokorttiin, joka pullistelee jo ennestään, saat noista tunneista 2h. Tämä ei ole väliaikainen tilanne, vaan rekrytointikielloista johtuen, tästä on tullut joka päiväistä. Liksat ovat kaukana näistä keskiarvolukemista. Aloitteleva työntekijä saa meillä 1600e/kk ja kun olet työskennellyt sen 30 vuotta talossa ja olet urasi huipulla, sinulle voidaan maksaa jopa 2450e/kk. Siinä on kaikki mitä saat, paitsi, kun olet ollut 40 vuotta talossa, niin saat kakkukahvit. Meille ei työnantaja tarjoa pikkujouluja, eikä muitakaan kissanristiäisiä, eli mikäli tälläisiä halutaan, ne järjestetään omakustanne hintaan. Kerran vuodessa talo tarjoaa TYKY-päivän, joka sekin on 2h työaikaa ja loput menee vapaa-ajalle.

Kolehmainen väläytteli, kuinka vaihtelemme lomarahoja lomapäiviksi. Voin kertoa, että mikäli edes menisin tuollaista ehdottamaan, minut naurettaisiin pihalle. Ei onnistu.


Mikä sitten sai minut avautumaan, sen lisäksi, että paikat ovat väärällään virheellisiä luuloja, ja komentteja Kolehmaisen kirjoituksen vuoksi, joudun tämän uutisen vuoksi kuuntelemaan asiakkaiden agressioita, joita he meillä purkavat tämän uutisen johdosta. Osalta tulee uhkauksia, aivan kuin virkamies ei saisi olla lomalla ollenkaan. Viimeinen niitti oli se, että aamuohjelma, jota olen kuunnellut aamuisin työmatkalla, tai itseasiassa enemmän taisi yksi juontajista ottaa kantaa asiaan facebookissa, ilman, että oli ottanut faktoista selvää sen isommin. No he menettivät yhden kuuntelijansa. Olen täydellisen kyllästynyt siihen, että osa ihmisistä ei tarkista faktoja uutisten takana. Aika usein on, että noissa uutisissa on se mitallin toinenkin puoli. Valtion kuluja ei leikata lomia lyhentämällä, vaan kyllä se tapahtuu sillä, että kunnan ja valtion viroista turhien johtajien,  tutkijoiden ja pikkupomojen virat lakkautetaan. Tosiasia on se, että julkisella sektorilla alkaa jokaisella duunarilla olemaan oma pomo, joka on se isojen tulojen nostaja. Loppujen lopuksi tuo vähän pitempi loma kompensoi sitä paskaa palkaa, jota me perusduunarit saamme ja se onkin ainoa etumme.

ja niin prinssi sai prinsessan ja puolet hyvinvointi valtiosta...

Kesälomat on lusittu ja arkinen aherrus alkanut. Sisustusjutut on laitettu vähäksi aikaa sivuun, koska nyt potuttaa ja hatuttaa. 
Luin Iltasanomien sivuilta jutun lapsiperheen äidin avautumisesta, jossa valitteli etteivät rahat riitä, koska valtio tekee jälleen korotuksia veroihin. Itse jäin hämmentyneenä miettimään jutun luettuani, että kyseisessä perheessä asuu siis 6 ihmistä (2aik+4lasta) ja kuvasta päätellen lehmän kokoisia koiria 3. Heillä on omakotitalo ja mitä ilmeisemmin mies on koko päiväisessä työssä. Lisäksi äiti tekee osa-aikatyötä. Perheellä on 2 autoa jne. jne. Näin jutun perusteella, tuo perhe ei ole todellakaan se josta juttu olisi kannattanut tehdä. Antoi enemmän kuvan, että kyllä lapsiperheet pärjäilee vaikka leikattaisiin vähän lisääkin....
Miksi kuitenkin lähdin tästä kirjoittamaan. Luettuani kommentteja heräsi ajatus, hyvinvointivaltio harhasta. Ihmiset tappelevat keskenään kommenteissa kenelle pitäisi valtion maksaa tukia, kuka saa taas liikaa ja kuinka paska eduskunta kehtaa yleensäottaen keneltäkään leikata yhtään mitään. Lisäksi pisti silmään, että monet vetosivat, että suomessa on parhaat tuet Eurooppa tasolla.... Ikävä kyllä tuo ei pidä paikkaansa.
1990-luvun alun laman jälkeen tuen määrä oli suurempi. Nykyrahaksi muutettuna keskimääräinen lapsilisä vuonna 1995 oli noin 145 euroa kun se nyt on noin 122 euroa. Samalla on laskenut kotihoidontuen taso. Lamavuosina poistettiin lapsivähennys. Tätähän ollaan nyt tuomassa takaisin, päätös tehtiin lapsilisien leikkaus päätöksen jälkeen. Tämä on nurinkurista, kun miettii, että lapsilisien leikkaus vie pienituloisilta, jotka vähiten hyötyvät lapsivähennyksestä verotuksessa. Tämä päätös oli siis suora tulonsiirto varakkaimmille.
Mitä tulee tukien määrään muuten... kurkistetaanpa taulukkoa. Mitä jää käteen, kun otetaan 2 palkansaajan talous, jossa on 2 lasta. Suomi ei todellakaan tässä tilanteessa kuulu kärki kastiin...
Tässä vaiheessa moni sanoisi, että onhan meillä päivähoito edullista, kurkataanpa seuraavaa taulukkoa...
Tämä näyttääkin jo vähän paremmalta vertailussa alle 4 -vuotiaiden osalta. Paitsi, että puuttuu se muuttuva tekijä esim. Belgia, joka näyttää kalliilta hoitomaalta, ei ole sitä. Nuo maksetut hoitomaksut ovat verovähennyskelpoisia, ja vähennysten jälkeen muuttuu Suomi kalliimmaksi maaksi päivähoitomaksujen osalta. 
Osalla Euroopan maista on käytössä lapsivähennykset ja osalla ei. Ohessa taulukko joka näyttää veroprosentit lapsiperheiden ja lapsettomien talouksien välillä. Kyseessä siis vuoden 2007 tilanne.

Suomi löytyy tästä listasta TOP 1:stä, tässä listassa. Eli lapsiperheissä maksetaan seurantamaiden kovinta tuloveroa. Tosin ei lapsettomillakaan kaikkein edullisin tulovero ole. 

Näihin kun vielä lasketaan lapsiperheissä maksetut välilliset verot, kuten ALV ja käytetyt rahasummat, joita pulitamme ylihinnoitellusta ruuasta, emme voi kuin ihmetellä kuinka kenelläkään on varaa tehdä lapsia. Yllä olevat esimerkit ovat siis työssä käyvästä pariskunnasta, joilla on kaksi lasta. Mikä on tilanne, mikäli päädyt työttömäksi, sairastut, eroat tai tulee jokin muu, joka muuttaa taloutesi rakenteet.
Olemme todenneet, että lapsiperheillä menee kurjasti, mitäs jos kävisimme kiinni vielä kasvaviin huostaanottoihin ja siihen miksi tuntuu, että kaikki Suomessa voivat yhtäkkiä huonosti. Kaikki varmasti ovat kuulleet uudesta lainsäädännöstä, jolla pitkäaikaistyöttömistä seuraa kallis sakkomaksu kunnille, jos ne eivät työllistä tai osoita koulutus- tai harjoittelupaikkaa yli 500 päivää työttömänä olleelle työnhakijalle. Kunta joutuu tällöin maksamaan kuukausittain puolet valtion työttömälle maksamasta työmarkkinatuesta. Tämä sakkomaksu on vetänyt kuntien taloutta kuralle, koska pienimmissä kunnissa ei ole paikkoja joihin sijoittaa pitkäaikaistyöttömiä. Osa kunnista kerää varat sakkoihin lomautuksilla. Mietitte varmaan miten tämä liittyy huostaanottoihin. Ennaltaehkäisevä lastensuojelu on kustannuserä, joka tilitetään kunnan kirstusta Valtio taas kiitää apuun, kun kyseessä on huostaanotto. Kuntien saamaa valtionapua määrittelevä lastensuojelukerroin perustuu lasten huostaanottojen lukumäärään kunnassa. Lisäksi tuota valtionapua ei ole korvamerkitty, eli sitä ei edes tarvitse käyttää lastensuojelutyöhön, vaan voi rakentaa jonkun mukavan näköispatsaat torille. Voimme siis ajatella näin, että sinulla on pihassa Fiat ja Mersu, Mersu on komia, viimeisen päälle lisävarusteltu ja halpakäyttöinen, mutta käytön maksat itse, siis bensat, vakuutukset ja huollot. Fiat on ruosteenraiskaama, syö polttoainetta niin, että imuääni kuuluu naapurikuntaan saakka, pakoputki tippuilee ja hihnat laulaa ajaessa, mutta naapuri maksaa Fiatin käytön, huristelitpa sillä kuinka paljon halusit. Kumman valitsisit. Eikö Fiat vielä houkuta. Lisätäänpä kannustinta porsaankololla, jossa naapuri antaa sinulle rahan Fiatin käyttöä varten, mutta rahaa ei korvamerkitä, eikä sinun oikeastaan tarvi sitä edes käyttää Fiatin huoltoihin ja vakuutuksiin.... Eikös Fiat ala kummasti näyttämään aika hyvältä autolta.  Näyttää siltä, että kunnat ovat valinneet tuon Fiatin. Pitäisikö valtion muuttaa avustusrakennettaan niin, että se ei olekaan huostaanotot, joista tuki maksetaan, vaan yleensäottaen lastensuojelutyöstä. Näin ehkä säästettäisiin rahan lisäksi, myös lapsia mahdollisilta traumoilta turhien huostaanottojen yhteydessä. Yhteiskunta eli veronmaksajat maksamme huostaanottojen kulut, eli yhdestä sijoitetusta lapsesta laitoshoidossa keskimäärin 100 000 euroa vuodessa, maksamme myös ne huostaanoton takia syntyneet traumat, varhaisaikuisuuden syrjäytymiset, masentumiset, ym. seuraukset, joita tämä saattaa poikia.  Mutta mikä on lastensuojelun hintalaput. Alla olevissa kuvassa on esitetty tilanne, ja tilanteeseen liittyvät vaihtoehtopolut hintoineen. Näistä luvuista voimme jo päätellä jotakin...


Olinkohan jo vaahdonnut tarpeeksi, tässä oli kuitenkin vasta näkemys lapsiperheiden tilanteesta... Vielä olisi asiaa Työttömistä ja työssäkäyvistä, kansanedustajista, ministereistä ja vaikka