ylianalysoinnin huippuaalto

Eilen käytiin lapsukaisen kanssa kylässä yh-isän luotsaamassa perheessä. Siinä kaffetta ryystäessäni ja seuraillessani isän puuhastelua, huomasin pohdiskelevani, miksi helkkarissa me XY- kromosomin haltijat olemme niin takakireitä. Aiemmassa kirjoituksessani kirjoitin omasta väsymyksestäni ja burn outin poikasesta. Jälkiviisasteluna voisi todeta, että itse keitin soppani kasaan suorittamisella ja kuuhun kurkkottamisella, sillä surullisen kuuluisalla täydellisyyden tavoittelemisella. Usein naispuoleiset näkevät mörköjä siellä missä ei niitä ole, ja asiat ylianalysoidaan puhki. Mietitään ja pohdiskellaan mitä kukakin sanoi ja mitä se tarkoitti. Miksi se teki noin (joo, tiedän, määkin analysoin nyt).... Analyysi, kun on omassa pienessä päässä saatu suoritettua loppuun, niin yleensä kärpäsestä on saatu aikaiseksi härkä, ja sepä ei mikään pieni mullikka ole.
Mamma-kerhoon liittymisen jälkeen analysoinnin, teorioiden kehittely ja pohdiskelut pääsevät huippuvuosiinsa. Miksi Liisa-Petteri ei ole sanonut ensimmäistä sanaa vaikka ikää on jo 9kk, ja naapurin Matti-Marja puhuu jo monta sanaa vaikka ikää on vasta 8,5kk. Mieleen ei tule, että ehkä sillä Liisa-Petterillä ei vain ole asiaa. Tätä samaa jatkuu lapsen kehitysvuodet, kehuskellaan kaikille tutuille ja tuntemattomille taidoista, joita lapsi on oppinut ikätasoa aikaisemmin, ja mielessä märehditään niitä mitkä eivät ole tulleet ikätason käppyröissä. Märehditään miksei siippa ei auta riittävästi kotitöissä ja huutavan mukulan kanssa, meinaakohan se ottaa eron, tai sitten sillä on joku toinen tai tai tai... Töissä yritettään rakentaa uraa, painetaan kieli vyön alla aikataulujen ja tulosvastuiden hakatessa iskuja poskille. Asunnon pitäisi kiiltää ja muistuttaa Gloria-lehden sisustuskuvia. Sitten ihmetellään, miksi väsyttää....

No niin sitten, jos palattaisiin asiaan. Tosiaan seurailin Yh-isän toimia, ja aloin miettimään, että kuinka paljon rennommin he ottavat kasvatuspuuhat. Ystäväni ei revi hiuksia päästään, vaikka hänen lapsensa ei vielä kävellyt, kun oma tyttäreni otti jo tuettomia askelia (lapsilla ikäeroa 4 päivää), hänen lapsellansa sitä vastoin oli asiaa. Minä odotin oman lapsukaiseni ensisanoja vielä tuon jälkeen 2kk. Tästä huolimatta hänen lapsensa on motorisesti lahjakas ja minun kielellisesti (ja niin kuin minä hermoilin, niiden sanojen puuttumista). Kaikki ovat varmaan nähneet hysteerisen äidin, hysteeristä isää harvempi. Harvempi isä hermoilee, jos lapsen lelut ovat lelulaatikon vieressä eikä siellä laatikossa, tai matot ovat läjässä... Isät vain osaavat ottaa rennommin, eivätkä hermoile kaikista pikkuasioista. Lisäksi olen huomannut, että miehet eivät analysoi asioita valmiiksi päässään, vaan kysyvät suoraan ja tekevät johtopäätöksen vasta sen jälkeen.

Mitäs äitteet, jos vain hermoiltaisiin silloin, kun oikeasti on syytä...

Pieni loppukevennys vielä loppuu, YH-vanhemmille tuttua kauraa, ainakin mua nauratti, että tilanteet on tuttuja ;)